Kotitalouksista syntyy kahdenlaisia jätevesiä: mustia ja harmaita. Harmaat vedet ovat peräisin pesutiloista ja keittiöstä, kun taas mustat vedet ovat vesi-WC:n huuhteluvesiä. Kaikki talousjätevedet sisältävät epäpuhtauksia, jotka on puhdistettava ennen niiden päästämistä luontoon.
Erityisen herkillä ranta- ja pohjavesialueilla vaaditaan usein, että kaikki kotitalouden jätevedet johdetaan tiiviiseen umpisäiliöön tai käytetään erillisviemäröintiä.
Mustissa vesissä on eniten fosfori- ja typpiravinteita, jotka kuormittavat luontoa ja aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. WC-vedet täytyy siksi pohjavesialueilla yleensä johtaa umpisäiliöön tai käsiteltyinä pohjavesialueen ulkopuolelle kunnan määräysten mukaan, jotta ne eivät pääse pohjaveteen, kertoo toimitusjohtaja Jussi Timonen.
Erillisviemäröinti helpottaa jätevedenkäsittelyä
Erillisviemäröinnissä WC-vedet johdetaan omaa viemärilinjaa pitkin umpisäiliöön ja pesuvedet pihalle asennettuun harmaavesipuhdistamoon. Tämä tehostaa jäteveden käsittelyä ja pidentää umpisäiliön tyhjennysväliä, sillä mustat ja harmaat vedet pidetään erillään.
Suurin osa kotitalouden jätevedestä on harmaata vettä. Se sisältää pääasiassa pesuaineita, ruoantähteitä ja rasvoja. Luontoa kuormittavia ravinteita on huomattavasti vähemmän kuin WC-vesissä, joten harmaat vedet on yleensä mahdollista käsitellä omalla kiinteistöllä vaivattomasti harmaavesipuhdistamon avulla.
IISI-valikoimasta löytyy helppokäyttöisiä harmaavesipuhdistamoita. Niiden yhteinen piirre on, että perinteistä imeytys- ja suodatuskenttää ei tarvita. Tämä säästää tilaa pihalla ja tekee niistä vaivattomia käyttää. Testattu biologinen puhdistusprosessi on tehokas ja luonnonmukainen, eikä kemikaaleja tarvita lainkaan.
Umpisäiliö ei päästä saasteita lähiluontoon
Umpisäiliöltä edellytetään ehdottoman tiiveyden lisäksi äärimmäistä lujuutta. Sen täytyy kestää maan alla kovaa painetta vuotamatta ja painumatta kasaan. Säiliö ankkuroidaan huolellisesti paikoilleen, sillä asennuskaivantoon säiliön ympärille mahdollisesti muodostuvan veden aiheuttama noste ja painevaikutus pyrkivät nostamaan säiliötä maanpinnalle. Siten säiliö voi olla jatkuvan rasituksen alla, jos kaikista sijoitteluun ja asennukseen liittyvistä yksityiskohdista ei ole riittävästi huolehdittu.
Korkea säiliö täytyy kaivaa syvemmälle maahan, joten se joutuu usein korkeamman rasituksen kohteeksi. Umpisäiliön korkeudella on siis paljon merkitystä ja matala umpisäiliö kestää paremmin. Matalalle säiliölle on myös helpompi löytää pihalta hyvä paikka, niin pohjavesirasituksen välttämiseksi kuin säiliön vaivattoman tyhjennyksen puolesta.
IISI-umpisäiliöt on suunniteltu kestämään pohjaveden ja maapaineen rasitukset. Erikoismatalan mallin ansiosta pohjavesirasitus voidaan usein jopa välttää kokonaan. Ne on myös muotoiltu lujaksi ja valmistetaan raaka-ainetta säästämättä 100 % korroosiovapaasta HD-polyeteenistä, jotta ne kestävät vaativassa käytössään vuosikymmeniä.
Kesällä 2020 saimme paljon yhteydenottoja asunnonomistajilta, jotka halusivat vaihtaa kasaan painuneen tavanomaisen säiliönsä lujaan IISI-umpisäiliöön. He halusivat nukkua yönsä rauhassa tietäen, että jätevesijärjestelmä toimii.
Milloin erillisviemäröinti voisi olla ratkaisu?
Erillisviemäröinnin käyttö edellyttää, että WC-vedet ja harmaat vedet saadaan eroteltua omiin viemärilinjoihin. Uudisrakennuskohteissa se on helppoa, mutta saneerauskohteissa se voi olla hyvinkin haasteellista ja usein myös mahdotonta. Silloin kaikki vedet voidaan johtaa umpisäiliöön.
Timonen suosittelee tarkastelemaan ensimmäiseksi, onko nykyinen jätevesijärjestelmä ylipäätään nykyisen lain mukainen, erityisesti silloin, jos kiinteistö sijaitsee lähellä vesistöjä tai pohjavesialueella.
Ammattitaitoinen jätevesisuunnittelija osaa suunnitella kullekin kiinteistölle sopivan jätevesijärjestelmän. Voit kutsua meidän kumppanimme tarkistamaan, kaipaako oma järjestelmäsi päivittämistä tai mikä olisi kiinteistöllesi järkevä kokonaisratkaisu. Kumppanillamme on käytettävissään markkinoiden kattavin valikoima jätevesien käsittelymenetelmiä ja niistä löytyy varmasti jokaiselle kiinteistölle sopiva ratkaisu.
Kutsu tästä jätevesiasiantuntija käymään kylässä! Kartoituskäynti on maksuton.
